3
JOU
17.00
B Team, B-Mestis-karsinta, lohko 3

Lukko - Rockets , Loimaa  10 - 2

Tuki Areena 1

Lukko B Team peittosi Loimaan Rocketsin

Lukko B Team kohtasi sunnuntaina sarjan häntäpäähän juuttuneen Loimaan Rocketsin. Vierailijoilla oli matkassa vain 13 pelaajaa, joten pitkä 60 minuuttinen oli edessäpäin.

Ottelu lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja yritystä oli molemmin puolin. Lukko joutui heti erän alussa alivoimalle, mutta hyvä puolustuspelaaminen ja maalivahti Eero Ellmenin torjunnat pitivät nollat taululla. Erän edetessä Lukolle tuli useita hyviä maalinteko paikkoja, mutta vedot suuntautuivat joko ohi tai sitten suoraan kohti maalivahtia. Rockets sensijaan onnistui vastahyökkäyksestä tekemään maalin ajassa 17.03. Vain minuutti edellisestä ja oli Lukon vuoro juhlia, kun siirretyn rangaistuksen aikana Robert Cheffi onnistui tasoittamaan pelin 1-1 ;een. Omanpään aloitustappion myötä vierailijat tekivät jälleen johtomaalin , kun erää oli jäljellä vain puoliminuuttia. Tauolle mentiin 1-2 lukemista, vaikka torjunnat olivatkin Lukko 6 ja Rockets 19.

Toinen erä olikin sitten Lukon näytöstä. Vierailijoilla alkoi selvästi jo vauhti hiipua ja kun Lukkokin onnistui maalipaikoista maalit tekemään niin ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. Lukko teki maaleja tasaviisikoilla, ylivoimalla ja yhden jopa alivoimalla voittaen erän puhtaasti 6-0 lukemin. Torjunnat Lukko 4 ja Rockets 16 kertaa.

Kolmannessa erässä Lukolle tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Arttu Rantanen onnistuneesti päätti maaliin. Lukko pyöritti peliä pitkiä pätkiä pelaten ikäänkuin ylivoimaa, kun vastustajan jalat alkoivat todella mennä hapoille. Lukko onnistui vielä erän aikana tekemään kaksi maalia lisää. Koko ottelu heikon ensimmäisen erän jälkeen kääntyi Lukolle 10- 2 lukemin.

Lukon veskari torjui yhteensä 14 kertaa, kun virkaveli joutui venymään 49:ään torjuntaan. Tänään pisteitä tehtiin oikein urakalla. Arttu Rantanen 1+5, Konsta Kerttula 3+2, Eero Luonto 2+1 ja Robert Cheffi 1+2 olivat illan tehokkaimmat. Lukolla on vielä kaksi ottelua jäljellä karsintasarjaa, jonka jälkeen selviää kevään jatkopeli sarjat. Molemmat ottelut pelataan ensi viikonloppuna ja vastustajana on Kisa Eagles Kangasalalta.

Tilastot

10 - 2

Rockets , Loimaa
1 - 26 - 03 - 0
18'MaaliCheffi Robert
18'MaalisyöttöNordlund Joonas
22'2. maalisyöttöPuputti Eetu
33'2. maalisyöttöToivonen Rasmus
34'MaaliHirvasoja Kasperi
34'MaalisyöttöCheffi Robert
34'2. maalisyöttöNordlund Joonas
36'MaaliSihvo Arttu
51'MaaliKatavisto Otto
51'MaalisyöttöKaupinsalo Kasper
51'2. maalisyöttöValtanen Viljami
59'2. maalisyöttöCheffi Robert

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista