16
SYY
14.45
B Team, B-Mestis-karsinta, lohko 3

Lukko - KOOVEE   2 - 10

Harkkahalli Äijänsuo, Rauma

KOOVEE vei pisteet mukanaan Manseen

Lauantain ottelussa Lukko B Team sai vastaansa sarjan vahvasti aloittaneen KOOVEE:n Tampereelta. Joukkueessa pelaa useita Ilveksen ja Tapparan juniorikoulun kasvatteja, joten tiedossa oli kovavauhtinen peli. Ja sitä se myös olikin. Kotijoukkueella oli suuria vaikeuksia saada kontrolloituja hyökkäyksiä vastustajan päätyyn. Ajassa 2.48 KOOVEE siirtyi 0-1 johtoon, Lukon pelatessa alivoimalla. Ja vain parin minuutin päästä peli oli jo 0-2 vierailijoille.

0-3 maali aiheutti yleisössä ja Lukon vaihtopenkilläkin hieman hämmennystä, kun peli oli vihelletty poikki ja sen jälkeen näytettiin käsimerkein maalia KOOVEE:n pelaajan tuulettaessa maalin kulmalla. Joka tapauksessa maaliksi se lopulta tuomittiin. Lisämaaleja ei enää syntynyt joten, erätauolle mentiin siis vieraiden johtaessa 0-3. Torjunnat kertovat missä päässä peliä pelattiin: KOOVEE 5 torjuntaa ja Lukko 21 torjuntaa.

Toinen erä alkoi kotijoukkueen kannalta aktiivisemmin. Kiekkoa saatiin välillä kuljetettua hyökkäysalueelle, mutta laadukkaille maalipaikoille ei päästy KOOVEE:n puolustaessa mallikkaasti. Hieman ennen erän puoliväliä kotijoukkueen focus herpaantui ja KOOVEE iski reiluun neljään minuuttiin neljä maalia. Peli oli käytännösssä pelattu, kun pelikello näytti aikaa 32.57. Tämän jälkeen vierailijoille tuomittiin rangaistuslaukauskin, mutta Lukon maaliin vaihdettu Teemu Seikkula nollasi yrityksen. Erätauolle mentiin KOOVEE:n johtaessa 0- 8 lukemin. Torjunnat toisessa erässä KOOVEE 3 ja Lukon veskarit ensimmäisen erän tapaan 21 koppia.

Kolmas erä olikin sitten jo enemmän pelailua molemmilta joukkueilta. Lukkokin sai pidempiä hyökkäyksiä aikaiseksi ja onnistui kaventamaan lukemat 1 -8 :aan ajassa 46.08 Patrik Nevanpään maalilla. KOOVEE kuittasi kuitenkin nopeasti ja johti ottelua 1-10 lukemin, kun aikaa oli kulunut 50.38. Lukko sai tehtyä ottelun viimeisen maalin, kun Arttu Rantanen ohjasi maalin edustalta Arttu Sihvon lähettämän kiekon maalin perukoille. Ottelu päättyi KOOVEE:n ansaittuun voittoon lukemin 2-10.

Lukon maalilla Eero Ellmen 31 torjuntaa ja Teemu Seikkulalle 27 torjuntaa. KOOVEE:n maalilla Lukon kasvatti Ossi Mäkinen selvisi ottelun koppaamalla kiekon 15 kertaa. Ensi viikonloppuna Lukko B Team kohtaa lauantaina vieraissa KOOVEE:n uudellen ja sunnuntaina S-Kiekon Seinäjoella.




Tilastot

2 - 10

KOOVEE
0 - 30 - 52 - 2
2'Jäähy: 2 minPikmanis Dans
8'Jäähy: 2 minAla-Siuru Topias
18'Jäähy: 2 minKaupinsalo Kasper
29'Jäähy: 2 minTörmänen Heikki
32'Jäähy: 2 minSihvo Arttu
46'MaaliNevanpää Patrik
46'MaalisyöttöPuputti Eetu
46'Jäähy: 2 minSihvo Arttu
51'MaalisyöttöSihvo Arttu

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista